Angie ja Brad ovat olleet maan alla jo toista viikkoa ja huhut jylläävät.

Entertainment Tonight ilmoitti perjantaina webbisivuillaan että Angelina olisi synnyttänyt kaksostytöt Aix-en-Provencein katolisessa sairaalassa toukokuun 25. päivä. Lasten nimet olisivat Isla Marcheline ja Amelie Jane.

Nimet ovat täsmälleen samat kuin eräässä blogissa jonka kirjoittaja väittää tuntevansa yhden Jolie-Pitt perheen lastenhoitajista ja olisi tältä saanut kuulla, että lapset ovat syntyneet. Epäilenkin, että koko "uutinen" on saanut alkunsa ko. blogista ja sana on kiertänyt ja kaikki ovat kopioineet toisiaan tarkistamatta, onko tarinassa edes perää. Kyseinen blogi on nyt poistettu Bloggerista (joko ylläpidon toimesta tai blogin kirjoittaja on itse katsonut aiheelliseksi kadota uutisineen...) joten todistusaineisto on tuhottu.

Joka tapauksessa lähes kaikki maailman suurimmat viihdeuutisia tuottavat palvelut FOX Newsia myöten alkoivat toistaa Entertainment Tonightin uutista. Shown juontaja Mary Hart kertoi, että heidän salainen lähteensä olisi ollut mukana synnytyshuoneessa (blogissa taas väitettiin että lastenhoitaja olisi ollut mukana synnytyshuoneessa...)

Ensin Jolie-Pittien edustajat eivät kommentoineet uutista mutta AP:n kysyessä asiasta Bradin managerilta Cynthia Pett-Dantelta hän kielsi sen sanomalla: "Angelina ei ole synnyttänyt. Hän voi hyvin ja nauttii kotielämästään ja perheestään Ranskassa."

Samoin sairaalan henkilökunta kieltää Angelinan olleen/olevan heillä. Tosin Ranskassa suhtaudutaan terveystietoihin muutoinkin paljon suuremmalla vakavuudella kuin jenkeissä ja sairaalasta tuskin vuodatettaisiin tietoja vaikka Angie siellä olisikin :)

Olen kautta aikojen sanonut, että uutinen ei ole uutinen ennen kuin People on varmistanut sen. Niin kävi nytkin, People Magazinen webbisivu oli ensimmäisenä kumoamassa synnytyshuhun, jo ennen Bradin manageria.

Kaikesta huolimatta brittien Now Magazinen webbisaitilla tiedettiin eilen kertoa, että Angien synnytyslääkäri on lennätetty jenkeistä Ranskaan ja että kaksostyttöjen nimiksi on annettu Isla Marcheline ja Amelie Jane Jolie-Pitt.

Niin että mihin tässä uskoa? Niin kauan kuin Angie ei itse astu esiin kertomaan synnytyksestään (minkä hän varmasti tekee kun aika on kypsä) minä uskon Bradin manageria. Ja tässä pähkinänkuoressa syy miksen yleensä kirjoittele tänne huhuja ja juoruja. Niiden kanssa tulee hulluksi! Ja niitä voi lukea omista iltapäivälehdistämme jo mielin määrin! Tänne pyrin kirjaamaan ylös vain oikeat, varmistetut uutiset.

Tässä vielä pari uutta kuvaa Brangelinan väitetystä uudesta kodista Miravalista.

ALeqM5gML8IdKPblhqndyvbJpYlhiXqA9A.jpg

ALeqM5hYweZ1S1yJC-_hQ9SfFmxOZK3G-g.jpg

Kylän pormestari Michael Latz väittää Brangelinan muuttavan paraaikaa tilalle ja aikovan pitää sitä ykkösasuntonaan tästä lähin. Perjantaina silminnäkijät olivat nähneet muuttoauton ajavan tilalle.

Samoin lauantaina läheisen Brignolesin kaupungin kauppiaat olivat nähneet Angien ja Bradin shoppailemassa kaupungilla.

Kuitenkin eilen tilan ympärillä lentäneet helikopterit eivät nähneet pihahdustakaan siitä, että tila olisi asuttu. Helikopterin kerrotaan laskeutuneen tilalle jonka pihalla oli tyhjät tuolit ja ainoa merkki ihmisistä oli kaksi miestä joista toinen tarkkaili ympäristöä kiikarien avulla.

Kolmas viikon huhumyllyssä pyörivä juoru on se, että Angelina ja isänsä näyttelijä Jon Voight olisivat taas väleissä keskenään. Angie olisi kertonut australialaiselle Sydney Morning Herald lehdelle että he yrittävät taas oppia tuntemaan toisensa. Jon Voight on taas kysyttäessä aikooko hän tavata tytärtään kesällä vastannut kyllä varmasti. Mutta tämänkään huhun paikansa pitävyyttä ei ole varmistettu.

Jään odottelemaan niitä oikeita uutisia :)