Ensimmäiset kuvat tämän päivän tapahtumista ovat saapuneet! Kyseessä on Changeling elokuvan photocall ja kuvauksen kohteena tietenkin ohjaaja Clint Eastwood sekä naistähtenä Angelinamme. Kuvat ovat Cannesista, Palais des Festivalsista.
Angelina on kertonut toimittajille että heidän on siirtyessään kaupungista toiseen ensimmäiseksi löydettävä lääkäri koska kaksoset voivat periaatteessa syntyä koska vain ja kaiken pitää silloin olla valmiina. Huhut puhuvat jo lähes varmasti kaksostytöistä mutta muistettakoon kuitenkin ettei Angie ole itse vahvistanut lasten sukupuolta.
Tässä ystävykset yhdessä.
Punaisen maton kuvat saapuvat myöhemmin, saattaa mennä huomiselle ennen kuin saan ne tänne asti.